seksuaalisen menneisyytensä voittaminen, Osa 1
mietin joskus, onko minussa jotain vikaa. Voisi ajatella, että vuosikymmen riittäisi siihen, että kipinä lähtisi kauas menneisyyteen.
ja silti joskus se tuli takaisin, yhtä tuoreena ja raakana kuin koskaan. Se johtui siitä, että minua oli loukattu tai että minulta oli viety jotain, mikä oli oikeutetusti minun. Niin ainakin olin aina luullut. Se oli sellaista tuskaa, joka saattoi pilata päiväni, viikkoni, viedä Tuulen purjeistani.
tässä on tilanne: ennen kuin tapasin vaimoni, ennen kuin hän oli tyttöystäväni, hän oli toisen miehen tyttöystävä. Seurusteluvuosinaan he jatkoivat seksisuhdetta.
kun hän oli nuori ja haavoittuvainen, vain lukiolainen, hän tapasi pojan, joka vei häneltä jalat alta. He olivat useita vuosia seksuaalisesti aktiivisia.
tapasin hänet pian sen jälkeen, kun hän oli eronnut hänestä, pian sen jälkeen, kun suhde oli kariutunut ja he olivat tajunneet tekevänsä vain toisensa onnettomiksi. Hän oli juuri tullut kristityksi ja halusi tehdä menneestä menneen ja aloittaa uuden elämänsä Jumalan lapsena. Rakastuin syvästi häneen, ensimmäiseen ja, kuten kävi ilmi, ainoaan tyttöystävääni.
menimme naimisiin muutamaa vuotta myöhemmin ja olemme sen jälkeen viihtyneet vuosikymmenen yhdessä. Jumala on siunannut meitä mittaamattomasti lapsilla ja menestyksellä sekä jakanut rakkautta Kristusta ja toisiamme kohtaan. Rakastan häntä enemmän kuin olisin koskaan uskonut rakastavani toista ihmistä. En voi enkä haluaisi kuvitella elämääni ilman häntä.
ja silti aina silloin tällöin tuska palaisi. Aina silloin tällöin, ehkä kun tunsin haavoittuvaisia tai kun elämä oli tulossa vaikeaa, huomasin toivovani, että hän ei ollut koskaan ollut, että ensimmäinen suhde; huomasin toivovani, että olin hänen ainoa.
pahimpina hetkinäni Taistelin kuvilla, jotka tuntuivat ilmestyvän yhtäkkiä mieleeni — kuvilla hänestä sen vanhan poikaystävän kanssa tekemässä asioita, joita heidän on täytynyt tehdä. Se sai mieleni kavahtamaan ja sydämeni vajoamaan. Toisinaan tunsin oloni melkein sairaaksi ja olin lannistunut ajatuksesta, mitä hänen menneisyydessään oli tapahtunut.
olin antanut hänelle anteeksi jo vuosia sitten, kun olimme jo ennen kihlautumista keskustelleet hänen menneisyydestään ja hän oli pyytänyt anteeksiantoani siitä, että hän antoi pois sen, mistä hänen olisi pitänyt pitää kiinni. Annoin hänelle anteeksi. Tiesin, että kumpikaan meistä ei voisi olla vapaa tuosta synnistä, jos anteeksiantoa ei tarjottaisi ja saataisi. Mutta silti, se hiipi mieleeni, – ja ilmaantui satunnaisesti vuosien varrella.
lopulta ymmärsin, että en varmaankaan käsitellyt asiaa niin kuin luulin.
pakotin itseni painimaan vanhojen muistojen, vanhojen tunteiden kanssa, saattaakseni ne lopullisesti lepoon. Näinä aikoina minun oli ajateltava syvällisesti hänen menneisyyttään ja minun menneisyyttäni. Jouduin taistelemaan anteeksiannon teologiani ja koko ymmärrykseni kanssa siitä, mitä anteeksianto merkitsee. Ja olen iloinen voidessani sanoa, että Jumala oli tavattoman armollinen.
tiedän, etten ole ainoa, joka on paininut tämän asian kanssa. Etsin kerran tietoa juuri tästä aiheesta, puolison seksuaalihistorian ohittamisesta, ja löysin hyvin vähän sellaista, mistä olisi mitään apua. Löysin monia ihmisiä, jotka huusivat apua, monet ihmiset taistelevat kuvia ja ajatuksia ja vihaa — mutta hyvin vähän, joka kääntyi Raamatun etsimään Jumalan ratkaisua antaa menneisyyden olla menneisyyttä ja lopulta päästää siitä irti.
haluan kertoa teille, miten tein juuri niin. Tässä artikkelissa ei kerrota, pitäisikö tulevan puolison kanssa keskustella seksuaalihistoriasta (mielestäni pitäisi) vai pitäisikö se tehdä hyvin yksityiskohtaisesti (todennäköisesti ei). Sen sijaan se on kirjoitettu puolisoille tai tuleville puolisoille, jotka etsivät vapautta rakastamansa seksuaalihistoriasta.
vaikka sen on kirjoittanut aviomies, toivon sen soveltuvan yhtä hyvin vaimoon, jonka miehellä on seksuaalinen historia, joka vaivaa häntä edelleen.
Kuka On Jumala Täällä?
vapauteni etsintä alkoi yksinkertaisella kysymyksellä. Olin puhunut eräälle ystävälleni tästä asiasta ja kertonut hänelle, miten painin sen kanssa kaikki nämä vuodet myöhemmin ja miten oli nöyryyttävää tajuta, että vuosikymmenen jälkeen en ollut päästänyt siitä irti.
hänen kysymyksensä sai minut vihaiseksi kaikilla oikeilla tavoilla: ”luuletko, että Jumala teki virheen?”
hän tiesi, että pidän tiukasti kiinni uskostani Jumalan suvereenisuuteen — ettei ole mitään sellaista, mikä on koskaan tapahtunut tai voisi tapahtua, joka jollain tavalla lipsahtaa Jumalan katseen ohi. Hän tiesi, että voin lainata apostoli Paavalia ja hänen suurta lausuntoaan, jonka mukaan ”niille, jotka rakastavat Jumalaa, kaikki vaikuttaa yhdessä hyväksi” (Room.8:28). Voisiko mikään olla lohduttavampaa kuin nämä sanat?
ja silti täällä he tarjosivat minulle vähän lohtua. Ei, Jumala ei tee virheitä.
ja kuitenkin jotenkin näin oli käynyt yhdelle hänen lapsistaan. Jos tämä ei siis ollut erehdys, ei Jumalan välinpitämättömyyttä tai katumusta, niin mikä se sitten oli? Tuomitsinko jotakin sellaista, minkä Jumala näytti sallivan?
nöyränä minun oli myönnettävä, että olin asettanut itseni Jumalan yläpuolelle ja langettanut hänelle tuomion ikään kuin tietäisin paremmin, miten hallita tätä maailmaa ja miten järjestää vaimoni elämä. Jumala käytti jo kansaansa ja sanaansa jonkin huonon teologian purkamiseen.
Ketä Vastaan?
ylpeyteni koki uuden iskun. Seuraava pysähdyspaikkani oli Psalmissa 51. Tässä Daavid on myöntänyt murhanneensa Uurian ja tehneensä aviorikoksen Batseban kanssa. Hän on tehnyt hirvittäviä rikoksia miestä ja vaimoa, perhettä ja kuninkaana koko kansaansa vastaan. Miten hän reagoi?
sillä tiedän rikkomukseni, ja syntini on aina edessäni. Sinua vastaan, ainoastaan sinua vastaan, olen tehnyt syntiä ja tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi, jotta olisit vanhurskas sanoissasi ja nuhteeton tuomiossasi.
Daavid kertoo Jumalalle, että hänen syntinsä oli ennen kaikkea syntiä Jumalaa vastaan. Ja juuri siinä minun täytyi pysähtyä ja kysyä: ”näenkö vaimoni synnin syntinä, joka oli pääasiassa Jumalaa vastaan? Vai asetunko jälleen Jumalan asemaan ja käyttäydyn kuin olisin äärimmäisen loukkaantunut osapuoli?”
voit arvata, miten jouduin vastaamaan. ”Vain minua vastaan hän on tehnyt syntiä!”Olin itse asiassa sanonut sen itselleni. ”Älä välitä Jumalasta! Minä tässä kärsin.”
silti Raamattu purki jälleen huonon teologiani. Yhtäkkiä näin, että Jumalaa oli loukattu ja loukattu eniten. Itse asiassa en edes sijoittunut toiseksi. Entä hänen entinen poikaystävänsä? Jos hän teki syntiä häntä vastaan, niin varmasti hänkin teki syntiä häntä vastaan! Entä hänen entisen poikaystävänsä Vaimo? Ehkä hän joskus istuu hiljaa ja katuu miehensä seksihistoriaa.
ja täällä säälin itseäni niin paljon kuin olisin ainoa. Mutta nyt tiesin, että ajattelin aivan liian paljon itseäni ja aivan liian vähän Jumalaa ja muita ihmisiä. Olin varmasti loukkaantunut, ja jotain, mikä oli oikeutetusti minun, otettiin pois. Mutta silti Jumalaa vastaan tehtiin lopulta syntiä. Ei ihme, että olin onneton. En ollut ainoastaan korottanut itseäni yli Jumalan, mutta olin kutistanut Jumalan alas niin hän oli vähemmän kuin minä.
samaan aikaan olin käyttänyt vaimoni syntiä häntä vastaan, vaikka sopivasti sivuutin omani. Voisinko sanoa, etten ollut koskaan syyllistynyt minkäänlaiseen sukupuoliseen syntiin, en edes sellaiseen, joka näytti niin harmittomalta kuin himokas ajatus? En tietenkään. Voisin viettää vuosia luetteloiden minun seksuaalinen synti ja loppuisi muste kauan ennen kuin loppuivat synti. Tyydyin kuitenkin olemaan ylpeä synneistä, joita olin välttänyt vain tilaisuuden puutteen vuoksi.
Unohtaako Anteeksianto?
siinä minä siis olin, ymmärtäen, että olin hiljaa uskonut ensin, että Jumala oli tehnyt virheen salliessaan tämän tapahtua, ja toiseksi, että vaimoni synti oli tärkein synti minua vastaan.
jouduin silti kysymään itseltäni: ”Olenko todella antanut hänelle anteeksi?”Jos olisin antanut hänelle anteeksi, eikö minunkin olisi pitänyt unohtaa? Eikö anteeksiannon pitäisi myös päästää irti synnistä?
löysin Roomalaiskirjeen 8:1: n, jossa sanotaan kristityistä: ”nyt ei siis ole mitään tuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.”Jumala ei voi enää, Jumala ei voi enää tuomita niitä, jotka ovat panneet uskonsa Kristukseen, Sillä Kristus on iäksi pessyt pois heidän syntinsä! Tässä minä kuitenkin käytännössä tuomitsin vaimoni. Vaikka olin sanonut hänelle: ”annan sinulle anteeksi” ja vaikka minusta todella tuntui, etten kanna katkeruutta häntä kohtaan, olin silti hiljaa tuomitsemassa häntä.
kääntymällä jatkuvasti hänen syntinsä puoleen kaivoin esiin menneisyyttä, kaivoin esiin synnin, jonka Jumala oli kauan sitten heittänyt pois: ”niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kaukana hän poistaa rikkomuksemme meistä” (Psalmi 103:12). Jumala heittää synnin niin kauas kuin koskaan synti voisi olla — äärettömälle etäisyydelle. En edes heittäisi sitä 10 vuoden päähän.
minulla oli lyhytnäköinen näkemys anteeksiannosta. Luulin, että anteeksianto oli vain sanoja. En tajunnut, että anteeksianto on myös pois kääntymistä, pois heittämistä. Anteeksianto on vain puolisydämistä, jos se tarjoaa sanat ”Minä annan sinulle anteeksi”, mutta jatkaa sen synnin vatvomista ja pitämistä, jonka se väittää antaneensa anteeksi.
tässä minä olin, ojentaen anteeksiantoa yhdellä kädellä samalla kun pitelin katkeruutta tiukasti selkäni takana toisella.
nyt pystyin vihdoin näkemään asiat paremmasta perspektiivistä.
Osa 2: Seksuaalisen Menneisyytensä Voittaminen ”